Etsi

Miksi uiminen on paras harrastus lapsellesi

Me kaikki haluamme lapsellemme parasta ja tarjota hyviä työkaluja  pitkälle elämään. Mielestäni harrastukset saattavat keskittyä liian usein kilpailemiseen hauskanpidon ja itsensä kehittämisen sijaan. Uinnin ei kuitenkaan pitäisi olla yksi niistä harrastuksista, jotka keskittyvät yksinomaan kilpailemiseen. Älkää ymmärtäkö väärin, olen täysin mukana, mikäli lapsenne tahtoo kilpailla. Mutta uinti on myös paljon enemmän kuin yksi maailman suosituimmista urheilulajeista, tai siis ainakin toiseksi suosituin vuonna 2008.

Tässä on minun mielipiteeni siitä, miksi uinti on (jos ei nyt paras) niin ainakin yksi parhaista harrastuksista lapsellesi:

1.Turvallisuus vedessä

Kaikkien ei tarvitse pystyä oppimaan luistelemaan tai potkimaan palloa. Jokaisen on kuitenkin kyettävä pitämään itsensä ja mahdollisesti kaveri turvassa ollessaan vedessä, ainakin Suomessa, tuhansien järvien maassa.

Uimataito on määritelty Suomessa näin: pystyt uimaan 200 metriä sen jälkeen kun tiput ensin veteen. Jokainen terve 7-vuotias kykenee tähän, mikäli heiltä sitä vaaditaan ja he saavat siihen opetusta. Ikäväkseni näen, etteivät uimaopettajat haasta, vaadi ja opeta lapsille heidän tason mukaisia asioita, lapset kun ovat kuin muovailuvahaa ja oppivat mitä vain.

Mutta muista, kun lapsi oppii uimaan, heidän pitää ylläpitää taitoa jatkuvasti, se ei ole niin kuin polkupyöräilyä, joka säilyy kun sen kerran oppii. Kerran viikossa riittää mainiosti ylläpitämään perus uimataitoa.

2. Motorinen kehitys

Tämä on se hetki kun vedän esiin vauvauinti -kortin. Mikään, ja tarkoitan, mikään ei tue pienen lapsen lihas-hermosto kehitystä yhtä tehokkaasti kuin vesi. Vesi antaa lapselle muun muassa tarpeeksi tukea eri tyyppisten tasapainotus harjoitusten tekemiseen, mikä auttaa heitä istumaan, seisomaan ja kävelemään nopeammin veden tukemana. Lisäksi se on täydellinen tapa olla ja tutustua omaan pikkuiseesi, onhan tämä ensimmäinen harrastuksenne yhdessä.

Älä huoli, jos et pysty tai et pystynyt käymään vauva- tai perhe-uinnissa, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! 

Muista, jos itse pelkäät vettä, lapsesi kyllä vaistoaa sen. On tärkeää käsitellä omia tunteitasi ennen kuin tulet veteen lapsesi kanssa tai antaa kumppanin mennä lapsen kanssa veteen, kunnes itse olet valmis.

3. Sosiaalinen kehitys

Uimakurssien tarkoitus on olla sekä hauskaa, että oppimista saman taitotason ja ikäisen lapsiryhmän kanssa. Oppitunnillani on aina kaksi sääntöä jokaiselle lapselle: emme koskaan paina ketään veden alle sekä tunneilla on aina hauskaa! Nämä säännöt saavat jopa hermostuneen lapsen tuntemaan olonsa mukavammaksi, ja kun heillä on mukava olla, oppiminen tapahtuu silloin vaivattomasti. 

Jollekin lapselle voi kuitenkin kestää hetki tottua ajatukseen uima-altaasta, ryhmästä ja opettajasta, joten ole hyvä ja seuraa lapsen toiveita ja tue niitä. Lasta voi luonnollisesti uusi paikka jännittää. Mikäli lasta pyrkii pakottamaan altaaseen, saattaa lapsi helposti yhdistää negatiivisia tunteita veteen. Joten kuuntele lasta, vaikka olisitkin maksanut paljon lapsesi kurssista. 

4.Itsetunto

Kuvittele itsesi 5. luokalle ja olet ensimmäistä kertaan menossa uimaan luokkasi kanssa. Sinusta tuntuu jo muutenkin epämukavalta muuttuvassa kehossasi, uimapuku ei sovi ja olet yksi harvoista, jotka eivät edes osaa puhaltaa kuplia veteen saati sitten liikkua vedessä. Miltä sinusta tuntuu? Ajattele nyt vuorostasi, että olet nuori, joka on uinut enemmän tai vähemmän viikottain tähän pisteeseen saakka. Tiedät mitä pitää tehdä, olet tottunut uimahalliin, sinulla on oikea uimapuku, sinusta tuntuu mukavalta vedessä ja osaat liikkua siellä. Tarvitseeko minun avata asiaa enempää?

Lasten tai enemmänkin teini-ikäisten elämä on jo valmiiksi sisäistä myllerrystä, mikäli lapsi osaa uida ja kokee itsensä mukavaksi uimapuvussa on se hyvä pohja terveelle itsetunnolle. Tiedän itsekkin, olen ollut siinä tilanteessa myös. 

Ymmärrän, että nyt vaikuttaa siltä ettei uintia voi harrastaa mikäli et kilpaile, mutta haluan todella nähdä Suomen siirtyvän siihen suuntaan, jossa myös yli 10-vuotiaille lapsille tarjotaan säännöllinen uinti kurssi huvin vuoksi sekä kaikista yllä olevista syistä. Liian usein meillä on kahdenlaisia nuoria; uimarit, joka ui kuusi kertaa viikossa tai ei-uimari, jolla on uimataito täysi nolla niiden kahden uimakoulun jälkeen, mitä alle kouluikäisenä tuli suoritettua, opettajan kanssa, jonka kanssa heitettiin frisbeetä koko kurssi eikä lapsi oppinut muuta kun räiskimään vettä tovereiden päälle (ikävä kyllä, näitä löytyy ja paljon). Kultainen keskitie täytyy löytyä!

Hyvä uimataito mahdollistaa myös pohjan kokeilla myöhemmin muita harrastuksia aina sukelluksesta surffaukseen ja uimahyppyihin tai vesipallosta vesihiihtoon ja purjehdukseen. Kuka nyt haluaisi jättää nämä väliin vain heikon uimataidon vuoksi?

Etsi

Suomi
Suomi